Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Verohallinto on kertonut saaneensa ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja. Tämä tehostaa verovalvontaa.
Taustalla on verohallinnon tietopyyntö ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä. Tietomäärää kuvataan merkittäväksi.

Alustavien analyysien perusteella on ilmennyt, että vaihtotapahtumia virtuaalivaluuttapörssissä on ollut satojen miljoonien eurojen edestä. Näitä tietoja käytetään verovalvonnassa tänä keväänä, kun verohallinto tarkistaa, ovatko verovelvolliset ilmoittaneet virtuaalivaluuttatulonsa veroilmoituksillaan.

Verohallinto kertoo, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun se on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä näin laajan tietoaineiston koskien suomalaisia virtuaalivaluuttojen omistajia. Tiedoista on tunnistettavissa lähes 3000 uniikkia suomalaisten hallitsemaa käyttäjätiliä ja lähes 600 000 erilaista tilitapahtumaa useiden vuosien ajalta. Tiedot kattavat useita kymmeniä eri kryptovaluuttoja, eniten tietoja löytyy bitcoinien ostoista ja myynneistä.

On oletettavaa, ettei tähän mennessä saadut tiedot jää viimeisiksi. Vastaavia tietopyyntöjä on tehty muihinkin suuriin virtuaalivaluuttapörsseihin. Virtuaalivaluuttojen arvo nousi voimakkaasti sekä vuoden 2021 alkupuolella että vuoden lopussa. Siksi verohallinto odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon virtuaalivaluuttoihin liittyviä täydennyksiä veroilmoituksille

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.