Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Ulosoton väliaikaisille muutoksille jatkoaika

Ulosottomenettelyn joustavuutta jatketaan vuoden 2021 loppuu asti. Väliaikaisen lain perusteella ulosottomenettelyssä on joustoa, mikäli velallisen väliaikainen maksuvaikeus on johtunut Covid-19-epidemiasta tai siitä johtuvista poikkeusoloista. Joustavuus ilmenee monella tapaa.  Velallisella on mahdollisuus hakea vapaakuukautta, vaikka ulosmittaus ei olisi kestänyt yhtäjaksoisesti vielä vuotta tai lähes vuotta. Vapaakuukausien määrä on enintään kolme vuodessa. Velkojien suostumuksella vapaakuukausia voidaan myöntää

Lue kirjoitus »

Perintäkulujen enimmäismäärän rajoitusta jatketaan

Kesäkuun 2021 loppuun asti on voimassa perintäkulujen enimmäismäärää rajoittava väliaikainen laki. Hallitus on esittänyt, että yrityksiltä veloitettavien perintäkulujen enimmäismääriä koskevan sääntelyn voimassaoloa jatketaan. Perintälaissa on vuoden alusta asti ollut voimassa väliaikaisesti säännökset muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluista. Keskeisenä tavoitteena on ollut estää se, että koronavirustilanteen vuoksi maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten taloudellinen ahdinko syvenee korkeiden perintäkulujen vuoksi. Hallituksen

Lue kirjoitus »

Verohallinto alkaa ehdotella veroprosentteja

Osalle Verohallinnon asiakkaista aletaan ehdotella veroprosentin muuttamista. Alkuvaiheessa ehdotuksen veroprosentin muuttamisesta saa joukko verovelvollisia, joilla on käytössä Suomi.fi-viestit. Järjestelmä toimiin niin, ettäVerohallinto vertaa asiakkaan voimassa olevan verokortin tietoja tulorekisteristä saataviin palkkatietoihin. Tämän jälkeen ehdotetaan veroprosentin muuttamista, jos asiakkaan palkkatulot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos verokortin tuloraja vaikuttaa olevan liian pieni. Ehdotus uudeksi veroprosentiksi näkyy myös

Lue kirjoitus »

Vuokratulot verottajan kiinnostuksen kohteena

Vuokratulojen määrä on kasvanut merkittävästi viiden viimeisen vuoden aikana, mikä on herättänyt verottajan mielenkiinnon. Vuokratuloja ja -tappioita ilmoittavien määrä on kasvanut viidessä vuodessa 22 prosenttia. Kun vuonna 2014 tuloja ja tappioita ilmoitti Verohallinnolle yhteensä 324 000 henkilöä, vuonna 2019 ilmoittajia oli 394 000. Vuokraamisesta saadut euromääräiset tulot ovat puolestaan viidessä vuodessa kasvaneet 25 prosenttia. Kun

Lue kirjoitus »

Elinkeinotoiminnan tappion vähentäminen pääomatuloista

Jos toimit liikkeen- tai ammatinharjoittajana ja yrityksesi tuottaa tappiota, tappio voidaan joko vahvistaa elinkeinotoiminnan tulolähteen tappioksi tai siirtää vähennettäväksi pääomatuloista.  Jos erikseen ei vaadita tappiota vähennettäväksi pääomatuloista, se vahvistetaan yrityksen elinkeinotoiminnan tulolähteen tappioksi. Vahvistettu tappio vähennetään elinkeinotoiminnan tuloksesta seuraavien 10 verovuoden aikana.Verovuoden elinkeinotoiminnan tappio voidaan vähentää joko osittain tai kokonaan pääomatuloistasi. Vähentämistä on vaadittava ennen

Lue kirjoitus »

Muista ilmoittaa virtuaalivaluuttatulot

Virtuaalivaluuttojen arvonnousut tuottavat rahaa myös valtion kirstuun. Samalla, kun niiden arvot ovat nousseet, on myös niiden suosio sijoituskohteensa kasvanut. Virtuaalivaluutoista saadut tulot pitää muistaa ilmoittaa veroilmoituksessa. Virtuaalivaluutan käyttäminen missä tahansa tilanteessa on verotuksen realisoiva tapahtuma. Se on omaisuutta, jonka myymisestä tai vaihtamisesta oikeaan valuuttaan voi syntyä pääomatulona verotettavaa luovutusvoittoa. Virtuaalivaluutan arvonmuutos realisoituu verotettavaksi jokaisella kerralla erikseen

Lue kirjoitus »

Yhteisöjen veroilmoituksille kuukauden lisäaika

Koronatilanteesta johtuen Verohallinto on pidentänyt kuukaudella yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Päätös koskee paitsi osakeyhtiöitä myös kaikkia muita yhteisöjä eli esimerkiksi yhdistyksiä, asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöyhteisöjä, ulkomaisia yhteisöjä, osuuskuntia ja sijoitusrahastoja.  Verohallinnon päätös koskee niitä yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuussa 2020. Näiden yhteisöjen on annettava veroilmoitus siis viimeistään 31.5.2021. Lisäaikaa ei tarvitse hakea erikseen. 

Lue kirjoitus »

Vinkkejä perukirjan laatimiseen

Perukirja on asiakirja, johon kirjataan tiedot kuolinpesän osakkaista, vainajan varoista ja veloista sekä muut perintöveron määräämisen kannalta oleelliset asiat. Perukirja on ensisijaisesti perintöveroilmoitus, mutta sen lisäksi se palvelee kuolinpesää ja perillisiä monissa muissakin tärkeissä asioissa ja on perusta myöhemmin toimitettavalle perinnönjaolle. Siksi sen informatiivisuuteen kannattaa panostaa ja sisältö kerätä huolellisesti. Perukirja laaditaan perunkirjoituksessa, joka on

Lue kirjoitus »

Tulolähdejaon poistuminen ja vahvistetut TVL-tappiot

Tulolähdejaon poistuttua yhteisöjen verotuksesta vuoden 2020 alusta tulo lasketaan pääsääntöisesti elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan yhteisön harjoittaman toiminnan luonteesta riippumatta. Vähentämättä olevien aiemman henkilökohtaisen tulolähteen luovutustappioiden vähentämistä on kuitenkin siirtymäsäännöksen perusteella rajoitettu. TVL-luovutustappiot ovat voineet muodostua esimerkiksi yhteisön harjoittamasta pienimuotoisesta arvopaperikaupasta, jota ei toiminnan luonteensa vuoksi pidetty elinkeinotoimintana.   Tällaisten henkilökohtaisen tulolähteen eli TVL-luovutustappioiden hyödyntäminen

Lue kirjoitus »

Uudelleen harkinnan kielto verotuksessa

Verotuksen muuttamisen verovelvollisen vahingoksi estää niin sanottu uudelleen harkinnan kielto. Verotusta ei yleensä voida viranomaisaloitteisesti muuttaa verovelvollisen vahingoksi, jos Verohallinto on jo aiemmin selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian. Jos asia on nimenomaisesti ratkaistu oikeiden ja riittävien tietojen perusteella, Verohallinto ei voi ottaa asiaa uuteen harkintaan edes silloin, kun ratkaisu on lain tai oikeuskäytännön vastainen.  Asian

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.