By using our website, you agree to the use of our cookies.
By using our website, you agree to the use of our cookies.

Kategoria: Yleinen

Osakeyhtiö – näin vältyt jäännösveron korolta

Jäännösverolle lasketaan korkoa. Jos yhteisö on maksanut liian vähän veroa ennakkoon, verot on maksettava jälkikäteen jäännösverona. Jäännösverolle lasketaan niin sanottua huojennettua viivästyskorkoa, joka erääntyy maksettavaksi jäännösveron yhteydessä. Viivästyskoron laskeminen alkaa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä. Jos osakeyhtiöllä tilikausi päättyy esimerkiksi 31.12., jäännösvero tulisi…

Vuokraaminen ei poista oman asunnon myynnin verovapautta

Tiesitkö, että oman kahden vuoden yhtäjaksoisen asumisen jälkeinen muu käyttö, esimerkiksi asunnon Airbnb:n kautta vuokraaminen ulkopuoliselle tai pitäminen tyhjillään ennen myyntiä, ei poista saavutettua oikeutta myydä asunto verovapaasti. Asunnon myynnistä syntyvää luovutusvoittoa ei veroteta, jos asunto on ollut myyjän omistusaikana hänen omana tai perheensä vakituisena…

Vuoden 2015 luovutustappion viimeinen käyttövuosi on vuosi 2020

Henkilöverotuksessa vuonna 2015 syntyneen omaisuuden luovutustappion voi vielä hyödyntää vuoden 2020 aikana. Vuodesta 2016 alkaen syntyneet luovutustappiot on saanut vähennettyä ensisijaisesti omaisuuden luovutuksesta saaduista voitoista ja loppu osan verovuoden puhtaan pääomatulon määrästä ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä. Vuonna 2015 syntyneen luovutustappion vähentämiseen sovelletaan rajoitetumpia vanhoja…

Henkilökunnan verovapaat joululahjat

Arvoltaan vähäinen enintään 100 euron arvoinen henkilökunnalle annettu joululahja on verovapaa. Henkilökuntaetujen on oltava koko henkilökunnalle eli kollektiiveja ollakseen verovapaita. Lisäksi niiden tulee olla sekä laadultaan että arvoltaan tavanomaisia ja kohtuullisia. Työnantajan henkilökuntaan kuuluvien lukumäärälle ei ole laissa nimenomaisia vaatimuksia. Jos yrityksessä on esimerkiksi vain…

Arvonlisäverojen tilitys maksuperusteisesti

Arvonlisäverojen tilitys maksuperusteisesti Tiesitkö, että pienyritykset voivat tilittää myyntien ja ostojen arvonlisäverot maksuperusteisesti. Tämä tuo yrittäjän talouteen joustoa, kun arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa vielä silloin, kun tavara tai palvelu on luovutettu. Voit maksaa arvonlisäveron vasta siinä vaiheessa, kun olet saanut maksun asiakkaalta tilillesi. Mahdollisuus tilittää…

Osakeyhtiö – vuoden 2013 verotus vanhenee

Joulukuun viimeinen päivä 2019 on viimeinen mahdollisuus hakea muutosta vuoden 2013 verotukseen. Verotuksen muutoksenhakuaika vuoden 2016 loppuun asti on 5 vuotta. Mikäli yritykselläsi on aihetta hakea muutosta verotukseen, kannattaa asiaan tarttua hetimiten. Ennen vuotta 2017 tuloverotuksen oikaisuvaatimus on tehtävä 5 vuoden kuluessa. Aika lasketaan verotuksen…

Verotarkastuksen virhetyypit osa 1 – autoetu

Tässä Blogisarjassa tulemme käymään läpi tavallisimpia verotarkastuksissa havaittuja virhetilanteita ja keinojen niiden välttämiseksi. Ensimmäisenä tarkasteluun otetaan autoetu. Työhön liittyvien matkojen verovähennyskelpoisuus on läsnä useiden palkansaajien elämässä. Tilanteessa, jossa oman auton sijaan käytetään työpaikan ajoneuvoa palkansaajalle muodostuu tästä edusta veronalainen luontaisetu, autoetu. Verotarkastustilanteessa on monesti kysymys…

Verotarkastuksen maksuseuraamukset, osa 2

Verotarkastuksen perusteella maksuunpannaan yleensä varsinaisen veron lisäksi veronkorotusta, veronlisäystä ja korkoja kuten viive- ja viivästyskorkoja. Korot ja veronlisäys Verovelka on kuin mikä tahansa velka koron osalta. Velan pääomalle juoksee korkoa. Korko määräytyy korkolain mukaan. Viime vuosina vallinneen korkotason mukaan on voinut olla taloudellisesti mielekästä ottaa…

Verotarkastuksen maksuseuraamukset, osa 1

Verotarkastuksen perusteella maksuunpannaan yleensä varsinaisen veron lisäksi veronkorotusta, veronlisäystä ja korkoja kuten viive- ja viivästyskorkoja. Veronkorotus Veronkorotus on rangaistusluonteinen seuraamus muun muassa niissä tilanteissa, joissa veroilmoitus on myöhästynyt tai kun verotus on jäänyt kokonaan toimittamatta veroilmoituksen laiminlyönnin takia. Veronkorotus voidaan määrätä myös muun ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiseksi…

Älä säästä paukkuja loppuun verotarkastuksessa – Toimi heti verotarkastuksen alkuvaiheessa

Kuten arkielämässäkin, asioihin on helpointa puuttua mahdollisimman pian niiden ilmaannuttua. Tahrat pyyhkiytyvät pois parhaiten tuoreeltaan. Sama pätee myös jälkiverotusmenettelyyn. Verotarkastuksen osuessa kohdalle vuoropuhelu on tärkeää: On sekä viranomaisen että verovelvollisen kannalta parempi, että kummallekaan osapuolelle ei jää epäselväksi toisen osapuolen näkökanta. Haaste tämän vuoropuhelun toteutumiselle…

Asianajotoimisto Intressi OyMikonkatu 800100 HelsinkiPuhelin +358 10 501 7870
Sähköposti toimisto@intressi.fi