Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Maanmittauslaitos ohjeistaa pieniä taloyhtiöitä

Kaikkien asunto-osakeyhtiöiden tulisi siirtyä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Maanmittauslaitos on lähestynyt pieniä korkeintaan neljän osakehuoneiston taloyhtiöitä syys-lokakuussa viranomaiskirjeellä, jossa opastetaan tarvittaviin toimiin. Viranomaiskirjeen taustalla on halu varmistaa, että myös sellaiset taloyhtiöt, jotka eivät käytä ammattimaista isännöitsijää, saisivat osakeluettelon siirtoon tarvittavan tiedon ja ohjeistuksen. Kirjeitä postitetaan useassa erässä yhteensä noin 20 000 kappaletta. Huoneistotietojärjestelmään

Lue kirjoitus »

Taksialalla miljoonia euroja jäänyt ilmoittamatta

Taksialan tehovalvonnassa on paljastunut kaikkiaan 8,7 miljoonalla eurolla kirjanpidon ulkopuolelle jääneitä tuloja. Lisäksi syyskuun lopussa päättyneessä valvonnassa paljastui 4,3 miljoonalla eurolla muita virheellisyyksiä, jotka vaikuttivat verotettavan tulon määrään. Pimeitä palkkoja löytyi lähes 3 miljoonan euron edestä. Tehovalvonta eteni niin, että Verohallinto valikoi riskianalyysin perusteella valvottavaksi 850 taksiyrittäjää ja -kuljettajaa sekä taksiyritysten kirjanpidosta vastaavaa tilitoimistoa. Samalla

Lue kirjoitus »

Kustannussäästö kirjanpidon laiminlyönnistä oli rikoshyötyä

Korkein oikeus on katsonut syyskuussa 2022 antamassaan päätöksessä, että kirjanpidon laiminlyönnistä syntynyt kustannussäästö oli rikoshyötyä, joka taloudellisena hyötynä voitiin tuomita valtiolle menetetyksi. Tapauksessa osakeyhtiön omistajan A:n syyksi oli luettu kirjanpitorikos. Hänen olisi tullut järjestää omistamansa osakeyhtiön edustajana tilitapahtumien kirjaaminen ja tilinpäätöksen laatiminen.  Kun samaan aikaan hän oli ottanut yhtiön varoja henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa, hänet oli tuomittu

Lue kirjoitus »

Kapitalisaatiosopimuksen arvosta hallintavähennys

Helsingin hallinto-oikeus on lokakuussa 2022 antamallaan päätöksellä palauttanut lahjaverotusta koskevan asian Verohallinnolle tuotto- ja hallintaoikeuden arvon määrittämiseksi. Lahjaverotuksessa tuli tehdä lahjoitetun omaisuuden arvosta niin sanottu hallintavähennys, kun rahalahjoitus oli lahjakirjan ehtojen mukaisesti sijoitettu kapitalisaatiosopimukseen, ja oikeus tuottoon oli määrätty määräajaksi kolmannelle. Tapauksessa Isoäiti oli lahjoittanut lapsenlapsilleen rahaa, joka lahjakirjan ehtojen mukaan oli tullut sijoittaa kapitalisaatiosopimukseen

Lue kirjoitus »

Valtion talousarvion verolinjaukset vuodelle 2023

Hallitus pyrkii parantamaan ihmisten ostovoimaa talousarvioesityksellä. Talouden näkymät ovat heikentyneet kevään jälkeen. Talouskehitykseen vaikuttaa erityisesti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä kiihtynyt inflaatio. Verotuksen saralla merkittävimmät hallituksen suunnitelmat liittyvät toimiin, joilla sähkön hinnan voimakasta nousua pyritään kompensoimaan ihmisille. Hallitus esittää erillistä sähkövähennystä ja määräaikaista sähkötukea. Sähkövähennys olisi kotitalousvähennyksen yhteydessä toteutettava neljän kuukauden määräaikainen vähennys. Henkilön vakituisen asunnon

Lue kirjoitus »

Velkasaatavan menetys saneerausohjelmassa

KHO on katsonut, että elinkeinotulon verotuksessa velkasaatavan menetyksen sai vähentää saneerausohjelman vahvistamisvuonna (KHO 2022:108). Sen sijaan henkilöverotuksessa saneerausmenettelyyn perustuvan velkasaatavan leikkauksen perusteella ei syntynyt luovutustappiota vielä saneerausohjelman vahvistamisvuonna (KHO 2022:107). Elinkeinoverotusta koskevassa ratkaisussa A Oy oli sijoittanut varojaan B Oy:n velkakirjaohjelmaan. B Oy oli taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi hakeutunut yrityksen saneerauksesta annetun lain mukaiseen saneerausmenettelyyn, jossa

Lue kirjoitus »

Kokonaispalkkasopimuksessa kustannusten korvaukset verovapaita

Kokonaispalkkasopimus tarkoittaa sitä, että palkka on sovittu samaksi riippumatta siitä korvaako työnantaja työntekijälle työstä aiheutuneita kustannuksia. Kokonaispalkkamallissa palkan yhteismäärästä vähennetään työntekijälle maksettavien päivärahojen ja kilometrikorvausten määrä. KHO:n antaman ennakkoratkaisun 2022:72 mukaan verohallinnon kustannuspäätöksen ja työsopimuksen mukaisesti maksetut päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat työntekijälle verovapaata tuloa tällaisessa palkkamallissa. Matkakustannusten määrä vähennetään kokonaispalkasta ennen ennakonpidätyksen toimittamista. Tapauksessa B

Lue kirjoitus »

Osakaslainan ilmoittamatta jättäminen veropetos

Osakeyhtiön osakkaalle tuomittiin hovioikeudessa kuusi kuukautta vankeutta, kun hän jätti veroilmoituksella ilmoittamatta osakaslainansa. Ilmoittamatta jätetyn osakaslainan määrä oli noin 116 000 euroa. Koska osakaslaina on pääomatuloa, tuloveroa oli jäänyt tämän vuoksi määräämättä yhteensä 38.234 euroa. Verovelvollisen menettelyn katsottiin täyttävän törkeän veropetoksen tunnusmerkit.  Asiassa oli riidatonta, että vastaaja oli palauttanut verovuodelta 2015 esitäytetyn veroilmoituksen, josta oli

Lue kirjoitus »

Tuloverotukseen kaavaillaan sähkövähennystä

Hallitus kaavaille määräaikaista sähkövähennystä kohtuuttomaksi nousseiden sähkön hintojen vuoksi. Kyse olisi kotitalousvähennyksen yhteydessä toteutettavasta neljän kuukauden määräaikaisesta vähennyksestä. Tavoitteena on kohdentaa vähennys muille kuin suurituloisille, mutta vähennyksen tarkemmat määräytymisperusteet selviävät vasta lakiesityksen jatkovalmistelussa. Vakituisen asunnon sähköenergiasta johtuvat kustannukset oikeuttaisivat kotitalousvähennykseen siltä osin kuin maksettu määrä ylittäisi 1.1.2023-30.4.2023 ajanjakson aikana 2 000 euroa ja olisi enintään

Lue kirjoitus »

Kehyskuntien korotettu kiinteistövero kaihertaa mieliä

Kiinteistöverotusta on käytetty viime vuosina myös asuntopolitiikan välineenä helpottamaan erityisesti pääkaupunkiseudun asuntopulaa. Kaavoittamista ja rakentamista on vauhditettu rakentamattoman rakennuspaikan korkeammalla kiinteistöverolla. Pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien on määrättävä kiinteistöveroprosentti vähintään 3,00 prosenttiyksikköä yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeammaksi, kuitenkin enintään 6,00 prosenttia. Rakentamattoman rakennuspaikan vero ei siis ole vapaaehtoinen, vaan se on pakko määrätä tietyissä kunnissa. Korkeamman veroprosentin piirissä

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.